. Kommentteja koulutuksiin osallistuneilta | Kuva & Coaching Oy HELSINKI

Kommentteja koulutuksiin osallistuneilta

Työyhteisön kommentteja:
"Sopii hyvin työyhteisön koulutuksiin, sillä kaikki tulivat kuulluiksi tasavertaisesti omakuvansa kautta, jokaisen ajatukset nostettiin esiin yhtä tärkeänä."

"Olen ajatellut paljon armollista katsetta itseen ja työtovereihin. Olen pysähtynyt enenmmän ihmisen ääreen."

"Omalla kohdalla tajusin palautteenannon merkityksen selvemmin ja olen hyödyntänyt sitä henkilökohtaisesti."

"Upeita menetelmiä joita olen jo soveltanut muissa konteksteissa."

"Parasta henkilökohtainen työskentely yhdistettynä yhteiseen jakamiseen,valokuvan voima on yllättävänkin suuri."


Muita kommentteja:
"Pitää uskaltaa katsoa omaa rosoisuuttaan, että voi olla rauhassa toisen rosoisuuden ja keskeneräisyyden kanssa."

"Omakuva-päivänä treenasin heittäytymistä ulos omasta opettajan roolistani. Kurssilta sain uusia välineitä ja ideoita opetukseeni. Kävin kurssin jälkeen opiskelijoideni kanssa valokuvaamassa ja aion jatkaa valokuvan käyttöä opetuksessani."


"Laitoin kuvat tietokoneen viereen, prosessi jatkuu yhä sillä se herätti paljon ajatuksia esimerkiksi työminän ja oman
minän suhteesta. Sain varmuutta jo iduilla oleviin asioihin joita kohti menen."

"Pidin koulutuksestasi kovasti. Laitoit meidät miettimään mitä kuva voi kertoa ja miten jokainen tulkitsee kuvaa omalla tavallaan. Palasimme kuvienottohetkeen. Halusit oppia tuntemaan meitä lyhyessä ajassa kuvien kautta. Se tuntui jännittävältä, jopa kiehtovalta. Sinun tyylisi avasi yhden uuden ikkunan valokuvauksen saralla, jota voi varmasti soveltaa elämässä muihinkin asioihin kuin valokuvaukseen. Lyhyesti; opetit kuinka hyödyntää tunteita valokuvauksessa."


"Olen koko ikäni inhonnut valokuvissa olemista ja pienenä jopa pelännyt valokuvaajia. Toin asian esille Leenalle ennen tuntien alkua. Leenan rohkaisun ja ymmärryksen turvin päätin kuitenkin kokeilla tehtävää. Tilannetta helpotti tehtävä eli se että sai itse määrätä miten haluaa tulla kuvatuksi. Työparin tuttuus ja luotettavuus oli toinen seikka jolla oli valtava merkitys asiassa. Tehtävä tuli suoritettua ja olin jopa tyytyväinen otokseeni. Sain vangittua kuvaani sen miten pienin askelin etenin tässä asiassa oman pelkoni kanssa, mutta toisaalta myös millainen kasvun paikka se oli. Olen käyttänyt metodia muutamaan otteeseen erityisopiskelijoiden kanssa. Koen että kuvan avulla minulle on avautunut portti heidän ajatuksiin ja heidän maailmaansa."

"Esiintyminen kameralle oli kaikinpuolin erikoinen kokemus (lopulta positiivinen- sellainen). En esimerkiksi olisi uskonut jännittäväni tilannetta, jossa itse kuvaan itseäni, mutta niin vain kävi. Jännitys kuitenkin laukesi ja kuvaussetin jälkeen jäi hyvä fiilis. "Kotitehtävänä" otettujen valokuvien analysointi oli myös mielenkiintoista puuhaa. Pakko myöntää, etten olisi uskonut kahdesta kuvasta löytyvän niin paljon analysoitavaa, mutta niin vain kävi.. Kuva kertonee siis tarvittaessa enemmän kuin tuhat sanaa... :)"

"Kaikki antoivat ja kaikki saivat."

Takaisin